Ullakkoa siivotessa sattuu aina silloin tällöin löytymään aarteita, joiden löytyminen oikeasti ilahduttaa. Ostin tämän muistikirjan Lontoosta Camden marketin kulmilla sijaitsevasta pienestä kaupasta. Se näyttää itämaiselta. Paperia on kansien sisällä paljon, ja se on käsintehtyä. Paperimassaan on sekoitettu hopean- ja kullanvärisiä, vaaleanpunaisia ja violetteja paperihippuja. Kirja näyttää käsinsidotulta.

Tämä on yksi niistä kymmenistä muistikirjoista, joita en ole koskaan hennonut käyttää. Minkä takia minä näitä säilön? Minusta muistikirjan täytyy olla merkitykseltään täydellinen. Se täytyy joko jättää tarkoituksella tyhjäksi, tai sitten täyttää se jollain, joka muodostaa jonkinlaisen kokonaisuuden. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin puoliksi täytetty muistikirja, josta on ehkä revitty sivu sieltä, toinen täältä - tai mikä vielä pahempaa, puoliksi täytetty muistikirja, jonka sisältö on keskenään sekalaista.

Niinpä kuvan muistikirja, kuten myös monet lajitoverinsa ullakolla, odottelee vielä omistajansa inspiraatiota ja itselleen omistettua teemaa. Sivuja kirjassa on monta. Inspiraation tulee siis olla paitsi voimakas, myös kestävää, tai ehkä paremminkin kyltymätöntä laatua.

Jaa jaa. Ehkä minä lähden tästä taas leipomaan kakkua. Porkkanoita on taas jääkaappi pullollaan.

Edit: Muistiin kirjattakoon, että eilen Luxemburgissa satoi lunta. LUNTA. Onhan sitä jo odotettukin. Aamulla tehtiin Aronin kanssa lumitöitä, Aron pienellä luudallaan ja minä isolla. Lumi tarttui niihin möykkyinä. Sitten tehtiin lumiukko. Arvatkaa, suliko se jo.