Aron oli tänä aamuna niin hyvällä tuulella, että otin riskin ja heti töihin päästyäni ilmoitin ottavani iltapäivän vapaata. Minkä riskin? Noh. Siitä lähtien, kun aloitin työt perhevapaan jälkeen viime vuoden lokakuussa, ovat kaikki yritykseni käyttää hieman aikaa itseeni valuneet hiekkaan.Aronilla on käsittämätön seitsemäs tai ties kuinka mones yliluonnollinen aisti, joka saa hänet kuumeeseen tai ripuliin heti, jos en ole menossa töihin, mutta vien hänet kuitenkin päivähoitoon. Heti, kun olen astumassa vaikkapa pankin tai kampaamon ovesta sisään, pirahtaa kännykkä, ja ääni linjan toisessa päässä on hoitotäti, joka pyytää hakemaan huonovointisen pojan kotiin.

Esimerkkejä? Talven sairasteluista viisastuneena otin toukokuussa kokonaisen viikon vapaata. Kuvittelin pääseväni edes yhtenä päivänä kampaajalle, kenkäkauppaan, postiin ja niin poispäin ilman Aronia, ja kaiken lisäksi saisimme viettää yllinkyllin yhteistä laatuaikaa monena viikonpäivänä. Väärin kuviteltu! Aron oli kipeänä koko viikon, koko viikon. No, olihan sekin tietynlaista laatuaikaa, tai ainakin yhdessä vietettyä aikaa. Kun sama tapahtui vielä uudelleen elokuun ensimmäisellä viikolla - sillä erotuksella, että tuolloin olin itsekin flunssassa - vannoin olevani kertomatta seuraavasta suunnittelemastani lomapäivästä kenellekään. En kertonutkaan.

Nyt on kaapissa taas sopivan kokoisia työvaatteita ja tukka on leikattu. Kotiakin on siivottu ja uutta vauvan sukkaa aloitettu. Lanka on itse Kool-Aidattua Regiaa (muistaakseni) ja inspiraatio mallineuleeseen löytyi Ullan Kylykavereista. Aika kivat on tulossa, vaikka itse sanonkin.