Belair

Meitä vastapäätä, tien toisella puolella, ensimmäisessä kerroksessa, asuu iäkäs valkohapsinen yksineläjä. Miekkosta näkee melko harvoin. Aamulla heti postinkantajan käytyä vanhus käy tarkistamassa postilaatikkonsa tien pielessä. Hänellä on päällään tummansininen aamutakki ja harmaat tohvelit. Miehen asunnossa ei ole verhoja. Ikkunat ovat isot. Sohva on sijoitettu ikkunan alle; sohvan oikealla puolella on iso pöytälamppu, jossa on beige kangasvarjostin. Ikkunasta näkyy miehen pää, kun hän katselee televisiota.

Joka ilta kello yhdentoista korvilla asuntoon syttyy valot. Mitä mies tuolloin tekee, emme tiedä, mutta tiedämme, että kun valot syttyvät vastapäisessä asunnossa, on meidän aika mennä nukkumaan.

Sunnuntaiaamuisin mies avaa isot tien puoleiset ikkunansa ammolleen, ja kuuntelee klassista musiikkia. Musiikki tulvii kadulle ja sitä on kuunneltava, halusi tai ei. Silloin tällöin klassinen musiikki vaihtuu ranskalaisiksi chansoneiksi.

Vanhuksella on musta Toyota, joka on parkkeerattu kadun varteen asunnon eteen. Toisinaan mies pukee päällensä vaaleanruskeat suorat housut, valkoisen paidan ja punottua nahkaa olevat kengät. Hän lukitsee kotioven takanaan, asettaa kävelykeppinsä matkustajan istuimelle ja ajaa pois.