Kurkistus tulevaan
Nytpä on meneillään kiva pieni langanvähennysaskarteluprojekti.

Lisää kerron, sikäli mikäli projekti onnistuu.
ps. Aron-paralla on taas yskää. Kyllähän se olisi pitänyt arvata, että heti kun hampaiden tulo vähän rauhoittuu ja loman jälkeinen päiväkotiblues hellittää (kiitos ihanan Margie-tädin), tulee tilalle joku muu riesa, jonka takia ei kukaan taaskaan saa nukuttua.
Klo 21:59: Nyt on aivan pakko laittaa kuvia kokeilusta:
Alkutilanne. Lanka on oikean yläkulman keltaoranssivihreä Adriafil Felis Trends, sitä on kaksi 50 gramman kerää.

Katsokaa mikä muodonmuutos! Väriaine oli ylläkuvattu Dylonin pinkki koneväri, jota väärinkäytin värjäämällä lankavyyhdit kattilassa. Värjäsin siinä ohessa myös yhden harsoliinan, jonka aion pestä vielä koneessa. Nähdään sitten, pysyykö väri vai ei.

Värjäyskattilasta tullessaan lanka oli pikkaisen itseenä huovuttunutta, joten katsoin parhaaksi selvittää kosteat vyyhdit ennen muuhun puuhaan ryhtymistä.

Vyyhditin langan kuivumaan. Hienoista värivaihtelua on, juuri sopivan verran. Väri on jotakin vadelmaisen mustaherukan ja fiikuksen väliltä, lempivärini. Voi olla että kuivuttuaan lanka näyttää enemmän oranssilta.

3 Comments:
Vastavierailulla käväisin:) Ihanan väristä lankaa!!
No niin, pakko kai minunkin on kohta kokeilla tuota värjäämistä. Jotenkin kutkuttavaa tuo lopputuloksen odottelu..
Ihana väri!
Kaunista lankaa indeed!
Post a Comment
Links to this post:
Create a Link
<< Home